Hinta 29,00 €
Kymmenen käskyä - elämän oma laki, ”ihmisen käyttöohje”.
Ihmisen käyttöohjeet: Voimassa 2020-luvullakin, uusittu ja täydennetty versio jo klassiseksi käyneestä kirjasta toteaa saman kuin aiemminkin: Rikkoessamme kymmentä käskyä vastaan potkaisemme omaan nilkkaamme. Toisaalta kunnioitus käskyjä kohtaan tuo elämään siunausta.
Maailma ja sen moraalikäsitykset tosin ovat muuttuneet kirjan ensimmäisestä julkaisusta 2000-luvun alussa. Tuolloin suurin osa Suomen aikuisväestöstä todennäköisesti kykeni luettelemaan ainakin osan kymmenestä käskystä. Miten kävisi tänään, jos keskiverto kaksikymppiseltä kysyttäisiin käskyistä?
Raamatun kymmenen käskyä on annettu meille rakkaudesta. Ne puhuvat ennen kaikkea siitä, miten Jumalaa ja lähimmäistä rakastetaan oikein. Asia ei ole niin kuin usein ajatellaan: jos rakastat, saat tehdä, mitä haluat. Moni on luullut rakkaudeksi sellaista, mikä myöhemmin on osoittautunut itsekkyydeksi tai jopa hyväksikäytöksi. Lukemattomia ovat ne sydänhaavat, jotka ihmisiin on ”rakkauden” nimissä isketty. Vain se, joka rakastaa lähimmäistään kymmenen käskyn mukaisesti, rakastaa häntä oikein.
Käskyt ahdistavat meitä - ja niin niiden on tarkoitus tehdäkin. Ne osoittavat meille, ettemme ole niitä hyviä tyyppejä, joita ehkä luulimme olevamme. Mutta jos kiellämme vikamme, pysymme samoina vaikeina lähimmäisinä hamaan hautaan asti. Vain totuus voi tehdä meidät vapaiksi. Vain synnintunto voi vetää meidät sen Armahtajan luo, joka tuli tähän maailmaan kantamaan jokaisen ihmisen syntien rangaistuksen. Siksi tämän kirjan kaikki luvut päättyvät kuvaukseen siitä, miten Jeesus haluaa tehdä ”autuaan vaihtokaupan” kulloinkin kyseessä olevan käskyn rikkojan kanssa.
Mailis Janatuinen (FM, TM) on eläkkeellä oleva Japanin-lähetti ja kirjailija, sittemmin TV:stä ja radiosta tuttu julistaja. Janatuinen on julkaissut pitkälle yli kolmattakymmenettä kirjaa.
Perussanoma 2022.
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 9.11.2021 alkaen.
Ellin kirja & putiikki
Kauppakatu 25
Kävelykatu
40100 Jyväskylä
044 0556 289
info@ellinkirja.fi
ellinkirjajaputiikki.fi
2740875-1
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksut Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla tehtävissä maksuissa Paytrail Oyj näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 0207 181830
Verkkopankit
Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksunvälityspalvelun toteuttaa Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Käyttäjän kannalta palvelu toimii aivan kuten perinteinen verkkomaksaminenkin.
Collector Lasku/Osamaksu
Joustoa ja valinnanvapautta – maksa kerralla tai osissa, valitsemassasi tahdissa
Lasku ja tililuotto antavat sinulle lisää aikaa verkkokauppaostostesi maksamiseen. Niitä käyttämällä voit odotella tilauksesi saapumista rauhassa ennen sen maksamista. Maksun voit tehdä joko kerralla laskulla tai pienemmissä osissa tililuotolla, jolloin voit suorittaa kuukausittain sinulle parhaiten sopivan summan ja jakaa maksun enintään 36 kuukauden ajalle.
Laskulla ilmaista maksuaikaa – turvallista ja helppoa asiointia
Laskulla saat aina 45 päivää korotonta maksuaikaa verkkokauppaostoksillesi. Pitkä maksuaika mahdollistaa sen, että ehdit tarkistaa ostoksesi ja tarvittaessa palauttaa sen ennen laskun erääntymistä.
Maksuaikaa hyödyntääksesi tarvitset myönteisen luottopäätöksen, jonka hakeminen käy helposti ostotapahtuman yhteydessä. Voit hakea sitä, jos olet vähintään 18 vuoden ikäinen ja sinulla on suomalainen henkilötunnus sekä vakituinen, virallinen kotiosoite Suomessa. Myös luottotietosi tarkistetaan Bisnode Finland Oy:n rekisteristä.
Maksutapaa voidaan käyttää jopa 5 000 € ostoksiin.
Kun olet saanut myönteisen luottopäätöksen sekä vahvistanut ostotapahtuman, saat laskun ostoksestasi sähköpostiisi. Jos haluat maksaa laskun pienemmissä osissa ja sinulle paremmin sopivalla maksuajalla (1-36 kk), sinun tulee tehdä jatkuvaa luottoa koskeva luottosopimus Collector Bankin kanssa kirjautumalla Omille Sivuille osoitteessa oma.collector.fi. Luottosopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä sinulle myönnetään luottoraja, joka on käytettävissä myöhempiin ostoksiin luottoehtojen mukaisesti.
Kun sinulla on voimassa oleva luottosopimus, sinun tulee maksaa eräpäivään mennessä vain saamallasi laskulla mainittu vähimmäissumma mutta voit halutessasi suorittaa myös tätä suuremman summan. Sen jälkeen sinulle lähetetään kuukausittain sähköpostitse tililasku, kunnes luotto on kokonaan maksettu. Voit aina halutessasi lyhentää luottoasi myös tililaskulla mainittua vähimmäissummaa suuremmissa osissa.
Luottokustannukset ja luottoesimerkki: Ellin kirjan ja putiikin verkkokaupassa sovelletaan kampanjaehtoja, joiden mukaisesti tililuoton korko on 19,2 % nimellisenä vuosikorkona ilmaistuna ja kuukausimaksu on 2,95 € kuukaudessa. Jos myönnetty luottoraja on 1 000 € ja se on kokonaisuudessaan käytetty KAUPPIAAN NIMI verkkokaupasta tehtyihin ostoksiin sekä luotto maksetaan takaisin 36 kuukauden aikana, sovellettavilla kampanjaehdoilla todellinen vuosikorko on 28,5 %, luottokustannusten yhteismäärä 402 €, maksettava kokonaismäärä 1 402 € ja maksuerien lukumäärä 36 kpl. Viivästyneistä maksuista veloitetaan lainmukaiset muistutusmaksut ja perintäkulut sekä korkoa viivästyneeltä ajalta.
Luottoehdot
Laskun ja luoton myöntäjä on Collector Bank AB, Lilla Bommens Torg 11, Box 11914, SE-404 39. Lisätietoja www.collector.fi
Saat täydelliset ehdot ja tiedot Collector Laskusta ja Tililuotosta seuraavista linkeistä:
Tarkempi palvelukuvaus: https://www.collector.fi/henkiloasiakkaat/maksa-laskulla/
Yleiset lasku- ja tililuottoehdot: https://www.collector.se/upload/Partners/Agreements/SVM/Credit_terms_All_FI.pdf
Vakiomuotoiset Eurooppalaiset kuluttajaluottoehdot: https://www.collector.se/upload/Partners/Agreements/SVM/SECCI_FI.pdf
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys meihin. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä: pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Meihin saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Ellin kirja & putiikki
Kauppakatu 25
40100 Jyväskylä
0440556289
info@ellinkirja.fi
2740875-1
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Nouto liikkeestä on maksuton ja tilausten noudot onnistuvat liikkeen aukioloaikojen puitteissa tai sopimuksen mukaan. Tilaus on noudettavissa kun saat siitä ilmoituksen.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen, mutta pyrimme toimittamaan tilaukset mahdollisimman pian. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä. Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla info@ellinkirja.fi ). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista. Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.
Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.
Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Asiakas vastaa tuotteen palautuskustannuksista. Tuotteen tulee olla alkuperäisessä pakkauksessa ja täysin virheetön sekä myyntikelpoinen.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.