Hinta 39,00 €
Ensimmäiset Exitin laulut kiirivät maailmalle 1980-luvun lopussa, kun keikkabussi lähti tielle. Tuskinpa kukaan osasi silloin arvata tai edes aavistaa, kuinka pitkä taipaleesta tulisi. Keikkoja lienee kertynyt yhteensä tuhatkunta, kilometrejä ei kukaan pysty laskemaan, roudaamista ja valvottuja öitä on ollut paljon. Nuo vuodet ovat tuoneet mukanaan myös suuren määrän rakastettuja lauluja, jotka ovat merkinneet lukemattomille ihmisille jotakin elämää suurempaa. Nämä Exitin laulut on vihdoin saatu kirjoitettua nuoteille, ja ne julkaistaan kahtena upeana nuottikirjana. Tähän ensimmäiseen on koottu alkuperäiset, "legendaariset" 1980- ja 1990-lukujen laulut.
1. Kaikki ovet on auki
2. Uskomaton uutinen
3. Kultasiivin
4. Viimeinen näytös
5. S.O.S
6. Askeleet
7. Tuli on irti
8. Taivaasta tuulee
9. Elonkorjuu
10. Tahdon elää
11. Etsikää
12. Tässä seison
13. Älä käänny pois
14. Homo sapiens
15. Vettä ja hiekkaa
16. Tätäkö elämä on
17. Kautta aikojen
18. Mitä mä teen?
19. Heinäkuu
20. Päivä tai yö
21. Katso, uutta kasvaa
22. Menkää ja tehkää
23. Mitä rakkaus on?
24. Varjoista maan
25. Valtakunnan salaisuus
26. Toivoa on
27. Muutos
28. Ihmisen poika
29. Tule ja seuraa
30. Älä luovuta
31. Kuulin sinun saapuvan
32. Sytkärityttö
33. Sinä lupasit
34. Paljain jaloin
35. Kahden maan kansalainen
36. Tässä ja nyt
37. Niin monta kertaa
38. Näkemiin
39. Jumalan hullut
40. Sokea
41. Sarajevon kasvot
42. Siellä jossakin
43. Idästä länteen
44. Kolumbus
45. Anna mulle tie
46. Peittämättömin silmin
47. Quo vadis
48. Happy end
49. Vielä kerran
50. Muukalainen
51. Merkitty mies
52. José
53. Läpi tulen ja jään
54. Tuulen tuomaa
55. Ei muuta kunniaa
56. Vesimiehen aika
57. Kuuletko vetten pauhinan?
58. Elämä on sinun
59. Tuhat vuotta
60. Sydän lyö!
61. Yksi sinulta puuttuu
62. Kaiken minkä teen
63. Maksoi mitä maksoi
64. Sinä sanoit näkemiin
65. Pidä kii
66. Ihmeistä suurin
67. Keskeneräinen
68. Jumalan kulkukoira
69. Tuhat tarinaa
70. Don Quijote
71. Via Dolorosa
72. Kasvot
73. Viimeinen laulu
74. Varjoista maan
75. Valtakunnan salaisuus
76. Toivoa on
77. Muutos
78. Ihmisen poika
79. Tule ja seuraa
80. Älä luovuta
81. Kuulin sinun saapuvan
82. Sytkärityttö
83. Sinä lupasit
84. Paljain jaloin
85. Kahden maan kansalainen
86. Tässä ja nyt
87. Niin monta kertaa
88. Näkemiin
89. Jumalan hullut
90. Sokea
91. Sarajevon kasvot
92. Siellä jossakin
93. Idästä länteen
94. Kolumbus
95. Anna mulle tie
96. Peittämättömin silmin
97. Quo vadis
98. Happy end
99. Vielä kerran
100. Muukalainen
101. Merkitty mies
102. José
103. Läpi tulen ja jään
104. Tuulen tuomaa
105. Ei muuta kunniaa
106. Vesimiehen aika
107. Kuuletko vetten pauhinan?
108. Elämä on sinun
109. Tuhat vuotta
110. Sydän lyö!
111. Yksi sinulta puuttuu
112. Kaiken minkä teen
113. Maksoi mitä maksoi
114. Sinä sanoit näkemiin
115. Pidä kii
116. Ihmeistä suurin
117. Keskeneräinen
118. Jumalan kulkukoira
119. Tuhat tarinaa
120. Don Quijote
121. Via Dolorosa
122. Kasvot
123. Viimeinen laulu
Kustantaja Päivä 2016. Sivuja 167.
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 9.11.2021 alkaen.
Ellin kirja & putiikki
Kauppakatu 25
Kävelykatu
40100 Jyväskylä
044 0556 289
info@ellinkirja.fi
ellinkirjajaputiikki.fi
2740875-1
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksut Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla tehtävissä maksuissa Paytrail Oyj näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 0207 181830
Verkkopankit
Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksunvälityspalvelun toteuttaa Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Käyttäjän kannalta palvelu toimii aivan kuten perinteinen verkkomaksaminenkin.
Collector Lasku/Osamaksu
Joustoa ja valinnanvapautta – maksa kerralla tai osissa, valitsemassasi tahdissa
Lasku ja tililuotto antavat sinulle lisää aikaa verkkokauppaostostesi maksamiseen. Niitä käyttämällä voit odotella tilauksesi saapumista rauhassa ennen sen maksamista. Maksun voit tehdä joko kerralla laskulla tai pienemmissä osissa tililuotolla, jolloin voit suorittaa kuukausittain sinulle parhaiten sopivan summan ja jakaa maksun enintään 36 kuukauden ajalle.
Laskulla ilmaista maksuaikaa – turvallista ja helppoa asiointia
Laskulla saat aina 45 päivää korotonta maksuaikaa verkkokauppaostoksillesi. Pitkä maksuaika mahdollistaa sen, että ehdit tarkistaa ostoksesi ja tarvittaessa palauttaa sen ennen laskun erääntymistä.
Maksuaikaa hyödyntääksesi tarvitset myönteisen luottopäätöksen, jonka hakeminen käy helposti ostotapahtuman yhteydessä. Voit hakea sitä, jos olet vähintään 18 vuoden ikäinen ja sinulla on suomalainen henkilötunnus sekä vakituinen, virallinen kotiosoite Suomessa. Myös luottotietosi tarkistetaan Bisnode Finland Oy:n rekisteristä.
Maksutapaa voidaan käyttää jopa 5 000 € ostoksiin.
Kun olet saanut myönteisen luottopäätöksen sekä vahvistanut ostotapahtuman, saat laskun ostoksestasi sähköpostiisi. Jos haluat maksaa laskun pienemmissä osissa ja sinulle paremmin sopivalla maksuajalla (1-36 kk), sinun tulee tehdä jatkuvaa luottoa koskeva luottosopimus Collector Bankin kanssa kirjautumalla Omille Sivuille osoitteessa oma.collector.fi. Luottosopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä sinulle myönnetään luottoraja, joka on käytettävissä myöhempiin ostoksiin luottoehtojen mukaisesti.
Kun sinulla on voimassa oleva luottosopimus, sinun tulee maksaa eräpäivään mennessä vain saamallasi laskulla mainittu vähimmäissumma mutta voit halutessasi suorittaa myös tätä suuremman summan. Sen jälkeen sinulle lähetetään kuukausittain sähköpostitse tililasku, kunnes luotto on kokonaan maksettu. Voit aina halutessasi lyhentää luottoasi myös tililaskulla mainittua vähimmäissummaa suuremmissa osissa.
Luottokustannukset ja luottoesimerkki: Harjun Paperin verkkokaupassa sovelletaan kampanjaehtoja, joiden mukaisesti tililuoton korko on 19,2 % nimellisenä vuosikorkona ilmaistuna ja kuukausimaksu on 2,95 € kuukaudessa. Jos myönnetty luottoraja on 1 000 € ja se on kokonaisuudessaan käytetty KAUPPIAAN NIMI verkkokaupasta tehtyihin ostoksiin sekä luotto maksetaan takaisin 36 kuukauden aikana, sovellettavilla kampanjaehdoilla todellinen vuosikorko on 28,5 %, luottokustannusten yhteismäärä 402 €, maksettava kokonaismäärä 1 402 € ja maksuerien lukumäärä 36 kpl. Viivästyneistä maksuista veloitetaan lainmukaiset muistutusmaksut ja perintäkulut sekä korkoa viivästyneeltä ajalta.
Luottoehdot
Laskun ja luoton myöntäjä on Collector Bank AB, Lilla Bommens Torg 11, Box 11914, SE-404 39. Lisätietoja www.collector.fi
Saat täydelliset ehdot ja tiedot Collector Laskusta ja Tililuotosta seuraavista linkeistä:
Tarkempi palvelukuvaus: https://www.collector.fi/henkiloasiakkaat/maksa-laskulla/
Yleiset lasku- ja tililuottoehdot: https://www.collector.se/upload/Partners/Agreements/SVM/Credit_terms_All_FI.pdf
Vakiomuotoiset Eurooppalaiset kuluttajaluottoehdot: https://www.collector.se/upload/Partners/Agreements/SVM/SECCI_FI.pdf
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys meihin. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä: pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Meihin saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Ellin kirja & putiikki
Kauppakatu 25
40100 Jyväskylä
0440556289
info@ellinkirja.fi
2740875-1
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Nouto liikkeestä on maksuton ja tilausten noudot onnistuvat liikkeen aukioloaikojen puitteissa tai sopimuksen mukaan. Tilaus on noudettavissa kun saat siitä ilmoituksen.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen, mutta pyrimme toimittamaan tilaukset mahdollisimman pian. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä. Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista. Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.
Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.
Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Asiakas vastaa tuotteen palautuskustannuksista. Tuotteen tulee olla alkuperäisessä pakkauksessa ja täysin virheetön sekä myyntikelpoinen.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.